Valtteri, hevoshuijari 15.01.2012

*niisk*

"Nahkasaappaat ja pussihousut ovat kuulemma enää tietylle etniselle ryhmälle. Vastustan! Haluan pukeutumisellani tuoda esille, kuinka nämä äärimmäisen käytännölliset ja hyvännäköiset vaatteet kuuluvat valtaväestön miestenvaatetukseen ihan yhtä lailla kuin 70 vuotta sitten. Mun lempihattuni on suomalainen kenttälakki eli verikauha, mutta näiden vaatteiden kanssa vältän yltiösotilaallisen ulkonäön käyttämällä pipoa - näin voin näyttää, että pussihousuista saa myös ihan tavallisennäköisen asukokonaisuuden, jolla ei pistä erityisesti silmään katukuvassa.

Kuten yleensä, päälläni on pelkkää villaa ja nahkaa - vaatteiden alla on tietysti nahkainen merinovillainen aluskerrasto. Jenkkikenttäpaidan ehdin ottaa silloin kun ne olivat vielä täysvillaisia, takki taas on repro loppusodan M44 kenttätakista, joka on uskomaton. Niitä saa Varustelekasta erikoistilauksena.

Voisi kuvitella, että käytän lapikkaita niiden upean ulkonäön vuoksi, mutta oikeesti salaa suurin syy on se, että ne nyt vaan ovat tosi hyvät - kaikki nahkasaappaan edut tavallista paremmalla istuvuudella. Jalaksen FX2-pohjallisella ne ovat myös mukavat kävellä."


   



Kaikki tämän henkilön asukokonaisuudet
Valtteri, miesValtteri, hevoshuijariValtteri, syyspyöräilijäValtteri, herrasmiespyöräilijä
  Arkisto
Pienennä